Vuoden ringetteseura
Suomen Ringetteliitto palkitsi Tikkakosken Tikka Ringeten vuoden ringetteseurana 2010
Kriteerit valinnalle olivat mm:
"Seurassa toimii aktiivisesti eri ikäkauden juniorijoukkueet luistelukoulusta B-junioreihin sekä harrastejoukkue ja leidit.
Lajinlevitystä, josta ovat pitkälti vastanneet joukkueen omat nuoret, on tehty ansiokkaasti. Seuran jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti vuosittain Tikkakoskella järjestettäviin eri lajikoulutustilaisuuksiin sekä tuomarikoulutuksiin. Oman seuran kasvatit ovat mukana monessa toiminnassa pelaamisen lisäksi. Tikka on järjestänyt aktiivisesti myös esim. F-juniori sekä leiditurnauksia.
Joukkueet pelaavat pääasiassa Häme-Pohjanmaan sarjassa ja lisäksi oman alueen joukkueiden pienuuden vuoksi on pelattu Itä-Suomen sarjassa laajentuen aina B-junioreiden osalta yli aluesarjaan.
Seura on osallistunut aktiivisesti myös kansainväliseen toimintaan. Joukkueita on pelannut Ruotsissa, Kanadassa ja Prahassa. Vastavuoroisesti Tikkakoskella ovat käyneet vieraana kanadalaisia sekä ruotsalaisia seuroja eri ikäluokista.
Seura on osallistunut aktiivisesti Häme-Pohjanmaan alueen toimintaan: ollut aina hallituksen jäsenenä, useana vuonna toiminut myös aluejoukkueen eri tehtävissä sekä seuran nuoret ovat olleet ohjaajina Ringetteliiton järjestämillä kesäleireillä. Liittohallituksen jäsenenä, alueen valtuuttamana, on myös toiminut seuran oma henkilö usean vuoden ajan."